Pikku-Iippo Papunen 1 v!

Iippo Itun maitobaarissa (reunimmaisena oikealla, ikää 2 viikkoa)

Huomenna on vuosi kulunut siitä, kun Ninalta tuli vastaus viestiini, että “Siellä se niitä kotona lykkii.” Ja tuo viestihän tarkoitti siis Itua, joka lykki pieniä papusia maailmaan. Koko loppuvuosi elettiin sitten enemmän tai vähemmän jännittävissä tunnelmissa, kun pikkutollereiden alku meinasi olla vähän hankala. Joulun jälkeen saatiin Iippo kotiin ja melko tarkasti elettiin ensimmäiset viikot, että saatiin Pikku-Iippo kunnolla elämän ja ruoan makuun kiinni. Onnistuihan se sitten ja Iippo rupesi vauhdilla ottamaan sisaruksiaan kiinni. Nykyisellään painoa on 21 kiloa ja korkeutta ainakin 50 cm. Leevin ja Iipon seisoessa vierekkäin välillä Iippo näyttää jopa vähän korkeammalta, joten ei ihan Pikku-Iipoksi jäänytkään, vaikka vielä Pikku-Iippo onkin.

Iippo tutustumassa uuteen asuinkumppaniin (ikää 7 viikkoa)

Kasvun myötä takakapeus ja -korkeus on häviämään päin ja häntäkään ei kaarru enää selän päälle. Kivekset lymyilevät edelleen jossain, joten keväämmällä on edessä operaatio niiden poistamiseen. Muutama viikko sitten Iippo sairastui virtsatulehdukseen joka meni onneksi antibiooteilla ohi. Samalla kuitenkin huomattiin laajentunut eturauhanen (joka lienee ollut syynä myös tuohon tulehdukseen), johon Iippo sai hormoneja rauhoitavan Tardak-piikin. Kivesten poistaminen toivottavasti hillitsee tätä ongelmaa jatkossakin. Muuten Iippo on ollut terve kevään kennelyskää (johon itse ylireagoin :)) lukuunottamatta. Ja äitinsä tapaan Iippo on myös varsinainen teräsvatsa.

"Ei nyt millään jaksais poseerata kesken aamu-unien..."

Luonteeltaan Iippo on varsinainen hurmuri. Se saa yleensä kaikki rakastumaan itseensä ja se kyllä myös rakastaa kaikkia takaisin. Varautuneisudesta tai arkuudesta ei ole tietoakaan vaan Iippo pärjää kenen tahansa kanssa. Nykyisin Iippo on myös varsinainen kulinaristi (siis kaikki kelpaa) ja hyvän ruoan tuoksuessa alkaa kuulua isoääninen maiskutus merkiksi siitä, että “minäkin voisin ottaa vähän”.  Harrastusrintamalla ollaan edetty varovaisen hitaasti. Iippo on luonteeltaan paljon pehmeämpi kuin Leevi, joten ollaan annettu Iipon kasvattaa nuppiaan ihan rauhassa ja yritetään myös välttää kaikkia niitä virheitä, mitä Leevin kanssa tehtiin, koska niiden korjaaminen vie sitten enemmän aikaa. Mutta työintoa ja riistaintoa onneksi löytyy, eli niitä ei tarvitse sen isommin “herätellä”.

Varsin ihana paketti siis Ninalta saatiin - maailman paras Hipoli-Tiitto, jota ei voi vastustaa edes “isoveli”-Leevi :D

5 Kommenttia artikkeliin “Pikku-Iippo Papunen 1 v!”

  1. Johanna & Merkillinen lauma:

    Onnea onnea Iipolle ja muille sisaruksille isukilta ja meiltä muilta :)

  2. Kati, Atti, Eve ja Essi:

    Paljon Onnea hurmaavalle Iipolle yksivuotis-synttärin johdosta! :) Ja Leeville myös juhlaterveisiä!

  3. Maija & siskolikka:

    Synttärionnea veikalle! :)

  4. Tutta ja Konsta sekä isosisko Tiltu:

    Onnea “pikku”veljelle täältäkin! Iippo on ihana!

  5. Ilona & Into:

    Onnittelut ‘pikku’Iipolle velipojalta!

Jätä kommentti