Kiirettä pitää…

Toukokuun 20. 2009 - Hanna

Tässäpäs on taas pari viikkoa mennyt ihan siivillä. Viime viikolla touhuttiin koiramaisia juttuja 7 päivänä viikossa, joten päivityksiä ei ole juurikaan ehtinyt kirjoitella. Tässä nyt kuitenkin tiivistetysti kuulumisia viime viikolta.

Maanantaina kävin Leevin kanssa pitkästä aikaa tokoilemassa Nuuskujen tokovuorolla Sorsasalossa. En tiedä johtuuko Iiposta vai mistä, mutta Leevillä on nykyään intoa tehdä jopa tokohommia. Makupalojen peräänkin se ahnehtii niin että sorpenpäät ovat aina vaarassa. Jos olisi aikaa enemmän, niin voisi kenties paneutua enemmänkin tokoon. Talven kotitreenien ansiosta perusasento ja seurauspaikka on parantuneet hurjasti.  Seuraavaksi pitäisi saada seurausmatkaa pidennettyä parista askeleesta muutamaan.

Tiistaina treenailtiin tolleriporukan kanssa taipparijuttuja. Iippo sai tehdä pari helppoa muistinoutoa. Leevi sai puolestaan tyhjentää ruudun Pepin jäljiltä. Janne kävi viemässä sinne myös kanidamin ja se tulikin ensimmäisenä. Muutenkin ruutu (ja lyhyt ohjaus viimeiselle damille) meni hyvin.

Keskiviikkona vuorossa oli taas kimppatrenit Huldan kanssa. Leeville tehtiin hakuruutu osittain veteen ja osin maalle. Vedessä työskentely oli aluksi Leeville ongelmallista, sillä se meinasi aluksi mennä liikaa “avoveden” puolelle damien ollessa matalassa kaislikossa. Kaikki damit kuitenkin tulivat ruudusta ja Leevikin taisi hoksata lopulta ruudun idean. Tämän lisäksi Leeville otettiin vielä pari helppoa ohjausta variksella. Loppuun vielä variksen kantamista nouto-otteen varmistamiseksi.

Torstaina taas tokoilua. Tällä kertaa mukana Iippo Nuuskujen tokon alkeiskurssilla. Harjoiteltiin meille jo tuttuja asioia (kontaktia paikallaan & liikkeessä, luoksepäästävyyttä, sivulletuloa ja paikalla oloa). Saatiin Iipon kanssa kunnia toimia meidän ryhmän demo-koirina, kun me oltiin jo näitä ehditty harjoitella. Iipon kanssa on ihana tokoilla, kun se malttaa keskittyä niin hyvin ja tekee töitä iloisesti.

Perjantaina suunnattiin Siilinjärvelle Punttisilimään Nuuskujen WT-leirille. Perjantaina kuunneltiin Pauliina Aholan jutustelua WT-kokeista ja niihin treenamisesta. Lauantaina seurattiin koko päivä WT:n alokasluokan suorituksia. Onnittelut vielä Remulle!!! :D

Sunnuntaina  vuorossa oli WT-koulutus Pauliina Aholan ryhmässä (Janne Leevin kanssa, minä kuunteluoppilaana). Käytiin läpi WT:n alokasluokan tehtäviä esim. markkeerauksia, ohjauksia, lähihakua, walk-upia ja draivia. Mukavaa oli ja itse koemuoto vaikuttaa kiinnostavalta - ehkäpä myöhemmin tänä kesänä vielä startataan kokeessa. Leevi jaksoi hyvin melkein koko 6 tunnin mittaisen treenipäivän. Viimeisillä noudoilla mieli teki enemmän ojaan vilvoittelemaan, mutta muuten ukko toimi varsin hyvin - työinto ei missään vaiheessa oikein laantunut ja ennenkaikkea Leevi oli hiljainen. Treeniä eniten vaatii seuraaminen ja maltti laukausten/markkeerausten yhteydessä. Samassa mökissä meidän kanssa majoittui Tutta Iipon veljen Konstan ja Iipon siskopuolen Tiltun kanssa. Veljekset olivat huvittavan samanlaisia käytökseltään. Ihania poikia :D

Helatorstain pidennetyksi viikonlopuksi suunnataan Suomussalmelle. Luvassa taas malttitreeniä ja vesitöitä. Pieksämäen kokeeseen (1.6.) päästiin varasijalle. Nyt vaan jännitetään sitten, että tuleeko perumisia…

Todistettavasti luonnetta

Toukokuun 10. 2009 - Hanna

Nyt se on sitten takana. Leevi suoritti luonnetestin hyväksytysti pistein +155 ollen laukausvarma. Leevin käytös oli testissä niin Leeviä, kuin vain voi olla. Tai itse asiassa Leevi kesti testin kuormitusta hieman paremmin kuin mitä oli odottanut - hyvä niin. Tuomarin mukaan Leevi on sopivan pehmeä, että sen kanssa on hyvä harrastaa ja tastelutahto toimii Leevin “moottorina”. Leevi myös pyrkii selviämään “uhkaavista” tilanteista leveän hymyn ja leikkisyyden avulla. Osa-alueiden pisteet löytyvät luonnetesti-sivulta ja täältä pääset kasomaan videon. Video ei valitettavasti ole kovinkaan hyvälaatuinen kuvan ja äänen puolesta, sillä se on kuvattu tavallisella digikameralla. Jospa siitä kuitenkin jonkunnäköisen kuvan saisi.

Aamulla kävin poikien kanssa rannassa lenkillä ja Iippo päätti “heittää pentuturkkinsa” järveen. Leevi lähti noutamaan heittämääni keppiä ja Iippo-raukka juoksi innoissaan perään. Iippo ehti jo pari metriä uidakin ennen kuin kääntyi takaisin ja ihmetteli sitten, että “mitähän minä teinkään”. Tietysti tuona hetkenä ei ollut kamera ulottuvilla. Kännykällä otin sitten vähän myöhemmin kuvia ja yksi niistä täytyi laittaa tänne. Aika tulisia tollereita meillä! (Huom. kuvaa ei ole muokattu mitenkään, vaan tuo on ihan oikea Nokialaisen näkemys meidän koirista.)

Luonnetta testaamaan

Toukokuun 7. 2009 - Hanna

Saatinpas sittenkin paikka sunnuntain luonnetestiin. Tuleepa olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä asiantuntevat tuomarit Leevistä sanovat. Toivottavasti saadaan jonkinlainen vahvistus omille ajatuksillemme.

Tänä aamuna huomattiin Leevin jalassa pitkulainen (n. 1cm x 4 cm) karvaton alue (kuva alla). Karvat se oli todennäköisesti repinyt jalasta itse yön aikana, koska vielä eilen illalla sitä ei ollut. Alueen iho punoittaa vähän ja siinä on yksi punainen näppylä, arpi tms. Leevi on kyllä kahlaillut taas ei-niin-puhtaissa rantavesissä, joten en yhtään epäile järvisyyhyn mahdollisuutta. Toisaalta se voi myös olla jonkun hyönteisen pisto. Punkinpuremalta se ei kuitenkaaan näytä. Päivän aikana se ei ole muuttunut miksikään ja ei se näytä Leeviä vaivaavan.  Varmuuden vuoksi pestiin Leevin jalat K-Hex -shampoolla ja vielä päälle käytettiin Vetridermin hoitoainetta ettei iho pääse kuivamaan tuon shampoon takia liika ja ärsyynny sitten siitäkin. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole mitään pahempaa, kun kokeita on alkukesälle tiedossa. Katsellaan nyt…

Itse kävin tänään Savon Nuuskujen tokon aloituskerralla. Ensi viikolla pääsee Iippokin jo mukaan “opiskelemaan”. Ensi viikolla startataan myös tolleriporukan taipparitreenikausi. Tästä se kesän vietto sitten alkaakin :D

Jotain mukavaa on tiedossa onneksi syksyllekin, kun sorsastusluvat lähiseudulle on hankinnassa ;)

Uusi tuleminen ja vapun viettoa

Toukokuun 3. 2009 - Hanna

Pitkän aikaa olen jo miettinyt kotisivujen uudistamista. Mikään koodaajanero kun en valitettavasti ole ja jotenkin kotisivujen päivittäminen tuntui aina aikamoiselta urakalta, niin päätin muuttaa kotisivut blogi-palveluun. Jospa nyt ainakin tulisi vähän useammin päiviteltyä kuulumisia, kun ei tarvi pelata monen ohjelman ja tiedostojen kanssa.

Vappu vietettiin Suomussalmella ja saldona sieltä tuli kaksi lopen uupunutta koiraa. Iippo viihdytti itseään seikkailemalla pihalla ja etsimällä keppejä ja käpyjä. Kävipä Iippo juhlistamassa vappua ihan vapputorillakin. Ihmisvilinä ei paljoa häirinnyt, vaan kun Iippo huomasi etei sinne ole manty tekemään mitään erityistä, rupesi se makoilemaan torille meidän jalkojen juureen - sitä ei taida mikään liiommin hätkähdyttää. Leevi sen sijaan pääsi tekemään taas vähän paukkutreeniä ja talviturkkikin lähti pellolle kertyneessä vesilammikossa.

Viime viikolla pojat saivat punkkikarkotteet nahkoihinsa. Tänä vuonna kokeilemme näin aluksi Bayvantic Vetiä ja ainakin vielä ollaan isoimmilta kutinoilta vältytty. Jospa näin olisi jatkossakin ja saisimme käyttää sitä koko kesän. Exspot ei nimittäin sovi Leeville ollenkaan vaan siitä seuraa hirveää kutinaa ja ihon punoitusta.

Tuleva viikko jännätään sitä, että tuleeko ensi viikonlopun luonnetestiin peruutuksia. Leevi on kolmannella varasijalla, joten pieni mahdollisuus päästä testiin on olemassa.

Kuulumiset ennen 24.4.

Huhtikuun 24. 2009 - Hanna

19.4.

Huh huh. Olipahan päivä. Tänään pyörähdettiin Leevin kanssa Pyhäsalmella (mitä nyt haettiin vähän vauhtia Pyhännältä…) matkaseuranamme Atti ja Essi. Onneksi kehät olivat vähän myöhässä ja ihan hyvissä ajoin ehdittiin kehän laidalle tuomarin vielä hörppiessä kahvia. Odotteluun ei siis jäänyt turhaa aikaa ja Leevikään ei ehtinyt tällä aikaa tylsistyä, vaan kehässä Leevi oli varsin tarmokas. Markku Santamäki taisi sitten mitä ilmeisimmin pitää Leevistä, sillä mukaan tarttui ERInomainen arvostelu sertin ja VSPn kera Mandin ollessa ROP. Mahtava päivä siis takana. Ja nyt kun se yksi on sitten tullut, niin eiköhän ne kaksi muutakin vielä “jahdata”… :)

Tämänpäiväisen lisäksi ei ole kovinkaan ihmeitä meillä tapahtunut. Iippo on jatkanut kasvuaan. Pentukurssia on vielä pari kertaa jäljellä ja sitten jatkammekin Savon Nuuskujen toko-kurssille. Käsittämättömän nopeasti on aika kulunut - Iippo on jo yli 5 kk! Iipon sivulta löytyy nyt myös tuore seisotuskuva. Sen verran riistaintoinen koira Iippo näyttää olevan, että nyt opettelemme naksun ja damien avulla perusasiat (nostamisen, pitämisen ja luovuttamisen) kuntoon, ennen kuin alamme ottamaan varsinaisia noutoharjoitteita.

Toukokuun puolessa välissä suuntaamme Siilinjärven WT-leirille. Koulutukseen osallistuu Janne & Leevi ja minä Iipon kanssa kuunteluoppilaana. Muuten kesän viikonloput alkavat täyttyä jo mukavasti, jospa sitä jossain vaiheessa ehditään viettämään vähän vapaatakin…

15.2.

Elo  on ollut aika rauhallista meillä viime aikoina. Mitään erityistä ei ole oikeastaan tapahtunut. Iippo jatkaa kasvuaan ihan tasaiseen tahtiin, mitä nyt tällä hetkellä vaan on “vähän” takakorkea. Painoa on tällä hetkellä jotain 7-7,5 kg. Tuon tarkempaa lukemaa ei meidän mekaaninen henkilövaaka anna.

Pari viikkoa sitten oltiin ensimmäistä kertaa reissussa Suomussalmella ja hyvin meni reissu. Iippokin osasi asettua nukkumaan vieraassa talossa ja sielläpä se oli myös molemmat yöt sisäsiisti - nyt kotona siitä ei ole ollut enää tietoakaan…

Iipon kanssa ollaan opeteltu luoksetuoja pillillä ja ilman, kontaktia sekä pieniä pätkiä paikallaoloa tai lähinnä malttamista. Iippo onkin kyllä melkoinen silmiin tapittaja, joten kontakti tulee melkein itsestään. Leevin kanssa treenit on keskittyneet satunnaisiin noutotreeneihin aiheena linjat sekä kotitokoiluun, jossa olen pyrkinyt vahvistamaan ja korjaamaan perusasentoa ja seuraamista. Ensi viikonloppuna päästäänkin sitten päivän kestävälle tokokurssille - jospa sieltä saataisiin lisää vinkkejä ja uutta innostusta.

Tänään käytiin pienellä jäälenkillä, kun ilma oli mahtava. Iippokin juoksi reippaasti koko matkan ja tuli aina kutsusta luokse. Kuvia jäälenkiltä löytyy galleriasta. Mukana on myös muutama parin viikon sisällä otettukin.

26.1.

Viikonloppu sujahti ohi nopeasti. Osansa oli varmastikin sillä, että “juoksutauon” jälkeen Leevi pääsi pitkästä aikaa treenaamaan. Lauantaina päivällä Janne kävi tekemässä Leevin kanssa nome-treeniä - pillipysäytyksiä ja linjoja. Tauon jälkeen Leevin keskittymiskyky olikin vähän parempana ja kuuleman perusteella treenit olivat menneet kohtalaisen hyvin. Illalla menin vielä Leevin kanssa tokoon ja sielläkin sai todeta tauon tehneen hyvää, sillä nyt Leevi jaksoi jopa motivoitua tehtävistä. Hyppyäkin kokeiltiin pitkästä aikaa ja se sujui hyvin (lukuun ottamatta sitä, että toisesta suunnasta hypätessä Leevi meni aina jostakin syystä vinoon). Lopussa Leevin ote hieman herpaantui ja sille muistui mieleen Essin edellisen viikon sulotuoksut ja sehän tiesi sitä, että suoraa päätä Essin luo ja banaanit korviin. Sunnuntaina treenattiin porukalla (Evessin-tiimi sekä Tuula & Hulda) Julkulassa markkeerauksia, muisteja, malttia ja linjoja. Paikka oli täynnä ulkopuolista häiriötä, mutta hyvin kaikki koirat jaksoivat keskittyä olennaiseen ja treenit menivät kaikkien osalta hyvin. Kuvia Leevistä treeneissä Atin ottamana löytyy galleriasta (Kiitos vielä vauhdikkaista kuvista!)

Iippo on jatkanut kasvuaan - tai ainakin korvat ja karvat ovat! Kunnon noutajanalku se näyttää olevan. Kotona kannetaan milloin minkäkinlaista tavaraa ja välillä se tuodaan näytille jopa ihmisille ja siitä kehutaan ja “sylitetään” Iippoa kovasti. Muuten noutoja ei olla vielä “opeteltu” - verissä siis taitaa taidot olla! Nakkiluoksetuloja ollaan otettu edelleen ja kovalla vauhdilla pötkylä jo tulee luokse. Utelias ja innokas kaveri Iippo kyllä on. Nyt kun vain osataan tehdä siitä kunnon koira pilaamatta sitä…

18.1.

Tänään käytiin lenkkeilemässä savolaisten tollereiden joukolla. Mukana oli yhteensä 10 tolleria sekä yksi snautseri. Iippokin pääsi mukaan ja sai olla takkitollerina, mutta toki välillä käytiin haistelemassa isompia koiria reippaasti. Lenkin jälkeen nähtiin Iipon sisaruksista Mussukka, Into ja Aida. Iippo on kyllä kasvullaan ottanut muita kiinni. Tänään se oli lenkistä niin väsynyt, ettei oikein jaksanut enää peuhata sisaruksiensa kanssa. Nyt pojat nukkuvat tyytyväisenä nukkuen…

Tämän viikon pojat olivat yhteensä 6 päivää kahdestaan kotona 9 tuntia kerrallaan. Hienosti on mennyt. Molemmat taitavat pääosin nukkua päivisin. Pissejä tulee edelleen sisälle silloin tällöin, mutta kyllä sisäsiisteydessä mennään koko ajan eteenpäin. Eiköhän se vielä tästä… ;) Autoiluun Iippo on jo tottunut tosi hyvin. Enää ei kuulu minkäänlaista ääntelyä edes lähtiessä. Farmariauton takaosaankin molemmat tottuivat heti - nyt on sitten enemmän tilaa sekä koirille että tavaroille.

Yhteistyötä on rakennettu edelleen nakkiluoksetulojen ja kontaktiharjoitusten muodossa. Kuin itsestään rutiinien ohessa Iippo on oppinut, että ruokakupin saadakseen tai ulos päästäkseen täytyy ensin istua. Sen kummemmin ei olla vielä kouluttauduttu ja tarkoitus onkin saada yhteistyö hyväksi ja keskitytään “opintoihin” vasta sitten.

Tulevalla viikolla onkin edessä sitten madotus ja sitä seuraavan viikon perjantaina Iippo pääsee eläinlääkäriin ensimmäiseen rokotukseensa.

6.1.

Huomenna koittaa ankea paluu arkeen. Pojillakin on edessä ensimmäinen pitkä päivä kahdestaan kotona. Pieniä pätkiä yksinoloa ollaan jo harjoiteltu ja ne ovat menneet ihan ongelmitta. Autoharjoittelukin sujuu jo vähemmällä mekkalalla, alkuun Iippo aina protestoi aika äänekkäästi, mutta muutaman kilometrin jälkeen on jo hiljaista.

Painoa Iipolle on ruennut tulemaan ihan mukavasti, vaikkei se mikään jättiläinen olekaan - eilen päästin maagisen 2 kilon rajan yli ja tänään on jatkettu kasvua sopivalla vauhdilla. Iippo on naapureiden lisäksi päässyt hurmaamaan jo muutamin vieraitakin Evessin -ihmiset kävivät sunnuntaina tervehtimässä poikia ja eilen työkaverini Taru kävi ihastelemassa Iippoa. Molemmilla kerroilla Iippo on kyllä ollut vähän vieraskorea. Vieraiden aikaan se on rohkea mutta kuitenkin hieman maltillisempi touhuissaan. Illalla sitten oman väen kesken saamme todistaa hyperaktiivisen hammashirviön action-pläjäystä.

Lauantaina Leevi pääsi tokoilemaan ja samalla se sai ansaittua huomiota ilman Iippoa. Kivasti tokoilut menikin. Lopuksi otimme muutamia noutojuttuja ja niissä Leevi meinasi kuumua ja muutenkin rueta levottomaksi. No, kunhan tuttujen tyttökoirien juoksut ovat ohitse, voidaan taas ihan uudella lailla keskittyä treeneihin. Maaliskuussa onkin edessä ensimmäinen tulikoe nomen saralla, sillä Mäntän talvinomeen on nyt ilmoittauduttu (toivottavasti päästään mukaan). Leevi ilmoitettiin tekemään koe riistalla, sillä jos hakuruudusta löytyy riistan hajuja on ihan turha kuvitella, että Leevi toisi sieltä dameja…

Iipon osalta aloittelemme perusjuttujen opettelua. Nimellä kutsuttuna Iippo tuleekin jo vauhdilla luokse. Tästä jatkammekin nyt istumisen opetteluun ja pilli-luoksetulon vahvistamiseen.

31.12.

Pahin ikävä on varmaankin jo ohi, sillä eilen illalla Iippo ei nukkumaan mennessä lutkuttanut enää petiään. Muutenkin se on kotiutunut jo niin hyvin, että illalla saimme todistaa ensimmäistä kunnon iltavilliä. (Nina: Olikohan niillä AD ja HD ruoilla sittenkin jotain vaikutusta…?) Iipon rohkeus jaksaa aina vaan ihmetyttää. Viereiseltä raksalta kuuluu jos jonkinmoista ääntä ja kiireisimmät ovat räjäytelleet uudenvuoden pommeja jo lauantaista lähtien, mutta eipä noista äänistä erityisemmin piitata. Imurikaan ei hätkähdyttänyt, vaan se käytiin reippaasti tutkimassa.

Eilen kävimme myös harjoittelemassa automatkailua. Teimme jo alkuun päätöksen, että auto ei pysähdy, ennen kuin Iippo on hiljaa ja rauhallinen. Tavallinen 6 kilometrin kauppareissu venyi reiluun 15 kilometriin, mutta asettuihan se lopussa - ei edes huutanut kun poistuin autosta kauppaan. Tänään on ohjelmassa vielä yksinolon harjoittelua. Naapureiden puolestakin toivon, että Iippo oppisi nopeasti olemaan hiljaa. Sitä ääntä ei usko ennen kuin sen kuulee…

30.12.

Iipon kotiutuminen on sujunut hyvin. Alku-ujoudesta on päästy eroon ja vauhtia riittää. Tosin me luultiin aiemmin, että se on aina villi, mutta nyt se vasta on paljastanut todellisen luonteensa - huonekasvit, huonekalut, piuhat ja Leevi saavat kärsiä pikku hampaista. Ruokakin on ruvennut maistumaan ja aamulla jääkaapin edustalla huusi nälkäinen peto!

Rohkeutta Iipolla piisaa. Opittu on esimerkiksi, ettei kannata kovin vähissä kamppeissa laske Iippoa portaiden juureen. Eilenkin illalla juoksin sen perässä parkkipaikalla, kun se päätti tehdä vauhdikkaan tutustumisretken piha-alueella.

Leevi on jatkanut herrasmiesmäistä käytöstään. Välillä se innostuu leikkimään Iipon kanssa ja yhdessä ne juoksevat peräkanaa asunnossa. Tänään Leevi päätti lohduttaa väsyneenä ähisevää Iippoa ja vei sille luun - pitäähän “pikkuveikasta” pitää huolta :) Leeville on jaettu huomiota tasapuolisesti ja tänään Iippo “sai” olla ensimmäistä kertaa pidemmän (45 min) yksin, kun kävin Leevin kanssa pienellä päiväkävelyllä. Alkuun kuului taas järkyttävää huutoa, mutta takaisin tullessa Iippodi nukkui omalla paikallaan. Jospa se vielä tästä… :)

28.12.

Eilen saapui saapui kauan odotettu Iippo taloon. Iippo tuli meille Ninalta (Jadored’s). Kovin on jätkä vielä pienoinen, mutta intoa ja tarmokkuutta ei näytä puuttuvan. Leevikin on suhtautunut pieneen tulokkaaseen todella mallikkaasti. Äsken todistettiin jopa Leevin yritystä rohkaista Iippoa leikkimään.

Ensimmäiset päivät menevät meillä kaikilla uuteen totuteltaessa, mutta emmeköhän jo loppuviikosta saisi enemmän kuvia ja kertomusta uudesta kaverista. Kuvia Iipon vauva-ajalta kasvattajan luona löytyy galleriasta ja jotain pieniä tietoja löytyy jo Iipposen omalta sivultakin.