Kiirettä pitää…

Tässäpäs on taas pari viikkoa mennyt ihan siivillä. Viime viikolla touhuttiin koiramaisia juttuja 7 päivänä viikossa, joten päivityksiä ei ole juurikaan ehtinyt kirjoitella. Tässä nyt kuitenkin tiivistetysti kuulumisia viime viikolta.

Maanantaina kävin Leevin kanssa pitkästä aikaa tokoilemassa Nuuskujen tokovuorolla Sorsasalossa. En tiedä johtuuko Iiposta vai mistä, mutta Leevillä on nykyään intoa tehdä jopa tokohommia. Makupalojen peräänkin se ahnehtii niin että sorpenpäät ovat aina vaarassa. Jos olisi aikaa enemmän, niin voisi kenties paneutua enemmänkin tokoon. Talven kotitreenien ansiosta perusasento ja seurauspaikka on parantuneet hurjasti.  Seuraavaksi pitäisi saada seurausmatkaa pidennettyä parista askeleesta muutamaan.

Tiistaina treenailtiin tolleriporukan kanssa taipparijuttuja. Iippo sai tehdä pari helppoa muistinoutoa. Leevi sai puolestaan tyhjentää ruudun Pepin jäljiltä. Janne kävi viemässä sinne myös kanidamin ja se tulikin ensimmäisenä. Muutenkin ruutu (ja lyhyt ohjaus viimeiselle damille) meni hyvin.

Keskiviikkona vuorossa oli taas kimppatrenit Huldan kanssa. Leeville tehtiin hakuruutu osittain veteen ja osin maalle. Vedessä työskentely oli aluksi Leeville ongelmallista, sillä se meinasi aluksi mennä liikaa “avoveden” puolelle damien ollessa matalassa kaislikossa. Kaikki damit kuitenkin tulivat ruudusta ja Leevikin taisi hoksata lopulta ruudun idean. Tämän lisäksi Leeville otettiin vielä pari helppoa ohjausta variksella. Loppuun vielä variksen kantamista nouto-otteen varmistamiseksi.

Torstaina taas tokoilua. Tällä kertaa mukana Iippo Nuuskujen tokon alkeiskurssilla. Harjoiteltiin meille jo tuttuja asioia (kontaktia paikallaan & liikkeessä, luoksepäästävyyttä, sivulletuloa ja paikalla oloa). Saatiin Iipon kanssa kunnia toimia meidän ryhmän demo-koirina, kun me oltiin jo näitä ehditty harjoitella. Iipon kanssa on ihana tokoilla, kun se malttaa keskittyä niin hyvin ja tekee töitä iloisesti.

Perjantaina suunnattiin Siilinjärvelle Punttisilimään Nuuskujen WT-leirille. Perjantaina kuunneltiin Pauliina Aholan jutustelua WT-kokeista ja niihin treenamisesta. Lauantaina seurattiin koko päivä WT:n alokasluokan suorituksia. Onnittelut vielä Remulle!!! :D

Sunnuntaina  vuorossa oli WT-koulutus Pauliina Aholan ryhmässä (Janne Leevin kanssa, minä kuunteluoppilaana). Käytiin läpi WT:n alokasluokan tehtäviä esim. markkeerauksia, ohjauksia, lähihakua, walk-upia ja draivia. Mukavaa oli ja itse koemuoto vaikuttaa kiinnostavalta - ehkäpä myöhemmin tänä kesänä vielä startataan kokeessa. Leevi jaksoi hyvin melkein koko 6 tunnin mittaisen treenipäivän. Viimeisillä noudoilla mieli teki enemmän ojaan vilvoittelemaan, mutta muuten ukko toimi varsin hyvin - työinto ei missään vaiheessa oikein laantunut ja ennenkaikkea Leevi oli hiljainen. Treeniä eniten vaatii seuraaminen ja maltti laukausten/markkeerausten yhteydessä. Samassa mökissä meidän kanssa majoittui Tutta Iipon veljen Konstan ja Iipon siskopuolen Tiltun kanssa. Veljekset olivat huvittavan samanlaisia käytökseltään. Ihania poikia :D

Helatorstain pidennetyksi viikonlopuksi suunnataan Suomussalmelle. Luvassa taas malttitreeniä ja vesitöitä. Pieksämäen kokeeseen (1.6.) päästiin varasijalle. Nyt vaan jännitetään sitten, että tuleeko perumisia…

Jätä kommentti