Kesä

Kai nyt voi sanoa jo kesän alkaneen? Viikonloppuna edessä on tollerileiri ja se jos mikä on virallinen startti kesälle. Edellisvuosina säät ovat hellineet, mutta vähän uhkaavalta näyttää tässä vaiheessa. No vielä ehtii kelit muuttua ja jospa Himoksella sattuisi olemaan oma mini-ilmastovyöhykkeensä, jossa paistaa aurinko läpi viikonlopun.

Pieksämäen nome-kokeeseen ei mahduttu mukaan ja samoin kävi Liperin kanssa (sinne vielä jännitetään kuitenkin varasijalla). Jospa edes omaan Leppävirran kokeeseen mahduttaisiin heinäkuun alussa, että päästäisiin edes katsomaan osaako Leevi oikeasti mitään. Tällä hetkellä jännitysmomentteja aiheuttaa riista - se ei mitenkään spontaanisti aina nouse. Eli riistatreeniä vähän tarvittaisiin. Muuten Leevi toimii ainakin treeneissä tosi kivasti. Intoa, sitkeyttä ja vauhtia löytyy sekä välillä jopa pillikuuliaisuuttakin. Helatorstain aikaan tehdyt paukkutreenit tuottivat jonkinlaista tulosta, ja sen myötä maltti on vähän parempaa kuin ennen - ainakin maatöissä…

Iipon kanssa on jatkettu hiljalleen tokon ja noutojen perusteita. Tokoilu on kivaa, kun Iipolla on valtava into (makupalojen ansiosta) tehdä töitä. Noutopuolella on kokeiltu kaikkia taippareiden osa-alueita sekä motivoitua linjaa. Treenit ovat vielä lyhyitä ja todella motivoituja, mutta niin se vaan kehittyy :D Seuraavaksi ryhdytään hiljalleen vaikeuttamaan tehtäviä - uintimatkat pidemmiksi, ruudusta haetaan useampi ja jälki pidemmäksi. Riistaakin voisi näyttää useammin. Iippo nostaa linnut siivestä ja kantaa tiputtelematta - mutta siis siivestä. No, hiljaa hyvä tulee eli parannetaan kantamista pikkuhiljaa. Riista- ja työintoa ei ainakaan näyttäisi puuttuvan, mitkä onkin ne tärkeimmät jutut tässä vaiheessa.

Leirillä tavataankin sitten Iipon sisaruksia. Muut Aidaa lukuunottamatta tulevat paikalle, joten on kiva nähdä näitä “etelänhetelmiä” eli muita papuja pitkästä aikaa.

Jätä kommentti